Vammaisille ja vanhuksille

Omaishoidon vapaa

Omaishoidon vapaa on omaishoitajille tarkoitettu lakisääteinen vapaajärjestelmä, tarkoituksena omaishoitajan jaksamisesta huolehtiminen.

Omaishoidon vapaa

Palvelun sisältö

Omaishoitajan jaksamisen tueksi

Omaishoitajalla on oikeus kolmeen vapaapäivään kuukaudessa silloin, kun omaishoito on ympärivuorokautisesti sitovaa. Omaishoidon vapaan tarkoitus on pitää huolta omaishoitajan jaksamisesta, mahdollistaa erilaiset virkistäytymishetket ja esimerkiksi asioilla käynti ilman, että tarvitsee ottaa hoidettavaa omaista mukaan. Tällöin kotiin tuotava lyhytaikainen omaishoidon vapaa on sopiva palvelu.

Tee aina elämässä aikaa asioille, jotka tekevät sinut aidosti onnelliseksi! 🙂

Omaishoidon vapaa kotiin tuotavana palveluna

Tarjoamme omaishoitajille lyhytaikaisia sijaisuuksia tukea tarvitsevan omassa kodissa, jolloin tukea tarvitsevaa ei tarvitse viedä pois tutusta kodin ympäristöstä omaishoitajan vapaan ajaksi. Omaishoitaja voi rauhassa lähteä virkistäytymään tai asioille, kun kotona on hoiva-alan ammattilainen pitämässä huolen avun tarvitsijasta.

Asiakkaan palaute Iitu Palveluiden omaishoitajan sijaistuksesta

“Vihdoin Lahteen on saatu kehitysvammaisille kotona tapahtuvaa hoitopalvelua. Meille Iitu Palvelut sopii kuin ”nenä päähän” kun emme käytä hoitokoteja. Voin huoletta jättää Mikin turvalliseen hoitoon ja lähteä viettämään omaishoidon vapaitani. Tämä on asiantuntevaa, laadukasta ja turvallista palvelua kotiin tuotuna.”

Anne & Mikki, Lahti

Maksuvaihtoehdot omaishoidon vapaassa

Palveluseteli

Päijät-Hämeen alueella omaishoitaja saa omaishoidon vapaisiin palvelusetelin, jolla omaishoitaja voi hankkia vapaita valitsemaltaan palveluntarjoajalta.

Itse maksava

Omaishoitajan sijaistusta voi ostaa myös itse maksavana asiakkaana. Omaishoitajan sijaistus on alvitonta palvelua.

Arvomme

Tutut avustajat
joka kerta

Avun tarvitsijan kannalta on oleellista että hoitaja ei vaihdu joka kerralla, jolloin saa aina jännittää, minkälainen henkilö tällä kertaa saapuu.

Ammattilainen henkilökunta

Henkilökunnallamme on vahva osaaminen työstä erityistä tukea tarvitsevien parissa Päijät-Hämeen alueella erilaisista tehtävistä.

Toimintakykyä ylläpitävää ja osallistavaa toimintaa

Toimintamme perustuu osallistavaan ja avun tarvitsijan toimintakykyä ylläpitävään yhdessä tekemiseen, avun tarvitsijan kyvyn ja halun mukaan.

Asiakkaitamme

Olemme erikoistuneet erityistä tukea tarvitsevien hoivaan, josta henkilökunnallamme on vuosien kokemus,
mutta tarjoamme palveluitamme myös vanhuksille sekä lapsiperheille.

  • Vanhukset

  • Lapset

  • Erityislapset

  • Nepsyt

  • Aikuiset

  • Väliaikaisesti apua tarvitsevat

  • Vammautuneet

  • Kehitysvammaiset

  • Autismin kirjo

  • Erityisdiagnoosit

  • Lapsiperheet

  • Omaiset

Hinnastomme

Perushintamme arkisin klo 6-21 on 38€/h.

Palvelualueemme

Tällä hetkellä toimimme Päijät-Hämeessä seuraavilla alueilla

Nastola – Lahti – Hollola