Senioreille

Ystävä vanhukselle

Seuraa, tukea ja turvaa senioreille.

Ystävä vanhukselle

Palvelun sisältö

Seuraa ja aktivointia vanhukselle

Tarjoamme vanhuksille seuraa, hoivaa ja tukea jotta vanhus ei jäisi yksin ja saisi mahdollisuuden aktivoitua, virkistäytyä ja tehdä asioita joista vanhus itse pitää.

Valitettavan iso osa eläkeläisistä kärsii yksinäisyydestä ja tällä on negatiivinen vaikutus vanhuksen henkiseen hyvinvointiin ja sitä kautta fyysiseen toimintakykyyn ja terveyteen. Me haluamme olla mukana mahdollistamassa vanhuksille omaehtoisen ja mielekkään elämän tuomalla senioreille seuraa ja mahdollisuuksia liikkumiseen ja innostukseen vanhoihin tai uusiin asioihin yhdessä tekemällä.

Liike on lääke ja
ystävyys antaa voimia! 🙂

Tukea ja turvaa seniorille

Me tarjoamme vanhukselle jakamatonta ja kiireetöntä huomiota ja seuraa, autamme arjen askareissa kotona ja kodin ulkopuolella, autamme liikkumisessa ja liikkumiseen aktivoitumisessa, asioiden hoitamisessa sekä mahdollisuuden harrastuksiin, ulkona syömässä, jätskillä tai kahvilla käyntiin, erilaisiin tilaisuuksiin – teattereihin – peleihin – ja muihin tapahtumiin osallistumisessa tai ihan vain kotona kokkaamiseen, leipomiseen ja erilaiseen hemmotteluun, itsensä ehostamiseen, kirjojen lukemiseen, pelien pelaamiseen tai ihan vain jutteluun ja vanhojen muisteluun.

Kaikenkaikkiaan palvelumme on omaehtoisen elämän mahdollistaminen, mielen virkistys, liikkumiseen aktivoiminen ja elämänlaadun parantaminen tätä kautta vanhukselle.

Toimintakykyä ylläpitävää yhdessä tekemistä

Toimintamme perustuu osallistavaan ja toimintakykyä ylläpitävään yhdessä tekemiseen, kuitenkin avun tarvitsijan toimintakyky ja omat toiveet huomioon ottaen. Emme siis vain tee puolesta, vaan pyrimme aktivoimaan vanhusta tekemän mukana omien voimiensa mukaisesti.

Palvelukodeissa asuville

Tarjoamme palveluamme myös palvelukodeissa asuville vanhuksille. Palvelukodeissa asuville vanhuksille seuraa ja apua ulkoiluun, asioiden hoitoon sekä tukea harrastuksiin, teattereissa tai tapahtumissa vierailuihin.

Yhdessä voimme tehdä esimerkiksi seuraavia asioita:

Asioinneissa avustaminen

  • Kauppa
  • Kela
  • Apteekki
  • Posti
  • Pankki
  • Lääkärikäynnit
  • Saattoavustaminen
  • Muut asioinnit

Ruokailussa avustaminen

  • Ruonlaitto
  • Ruokailussa avustaminen / ruokailu yhdessä
  • Leipominen

Päivittäistoimissa avustaminen

  • Pukeutuminen
  • Henkilökohtainen hygienia
  • Suihkutus

Liikunnassa avustaminen

  • Ulkoilu/kävely/luonnossa liikkuminen
  • Uiminen
  • Vesijumppa
  • Kuntosali
  • Venyttely
  • Pyöräily
  • Pihapelit
  • Kotiliikunta

Virikkeellinen toiminta ja seuran pito

  • Yhdessä kokkaaminen
  • Kahvittelu
  • Juttelu ja muistelu
  • Valokuvien katselu
  • Pelien pelaaminen
  • Käsityöt
  • Kiireetöntä seuraa

Kulttuurielämykset ja sosiaaliset kohtaamiset

  • Museot
  • Teatterit
  • Elokuvat
  • Konsertit
  • Kahvilat
  • Ystävien ja sukulaisten kanssa tapaamisen avustaminen

Pihatyöt

  • Nurmikonleikkuu
  • Puutarhanhoito
  • Haravointi

Kodin askareet ja ylläpito

  • Kodin siisteydestä huolehtiminen
  • Tiskaus
  • Pyykinpesu
  • Lakanoiden vaihto
  • Silitys
  • Jätehuolto

Muut

  • Sairaalasta kotiutumisen tukeminen
  • Saattohoito omassa kodissa tai hoitokodissa

Asiakkaan palaute Iitu Palveluiden palvelusta

Iitu ylitti odotukseni. Äitini sairasti ALS-motoneuronisairautta ja ulkopuolisen avun tarve oli valtava. Iitu pelasti tilanteen ja tarjosi meille asiantuntevat, osaavat ja äärimmäisen ystävälliset henkilökohtaiset avustajat. Palvelussa ehdottomasti parasta oli se, että avustajat pysyivät samoina koko ajan. Palvelut olivat joustavasti saatavissa. Iitun puolelta oltiin jatkuvasti yhteydessä minuun ja tiesin tilanteen koko ajan. Kaikista asioita pystyttiin sopimaan. Palvelusta henkii inhimillisyys, aito välittäminen, omaisten ymmärtäminen ja tilanteen kokonaisvaltainen huomioiminen. Voin lämpimästi suositella Iitu Hoiva- ja hyvinvointipalveluja.

Jaana Lehtovirta, Hollola

Palvelun kustannus

Tuntihinta:

Arkisin tapahtuvan palvelun hinta on 38€/h.

Kotitalousvähennyksellä palvelun hinnaksi jää

15,20€/h

Kotitalousvähennys on mahdollista saada ”heti käyttöön”. Voit lukea lisää kotitalousvähennyksestä täältä.

Palvelu on arvonlisäveroton eli hintaan ei lisätä arvonlisäveroa.

Voit katsoa tarkempaa hinnastoa täältä.

Esimerkkejä paketeista:

4 käyntikertaa kuukaudessa 2 tuntia kerrallaan (= 8h/kk).

Hinta kotitalousvähennyksellä 121,60€/kk.

Normaalihinta 304€/kk.


8 käyntikertaa kuukaudessa 2 tuntia kerrallaan (= 16h/kk).

Hinta kotitalousvähennyksellä 243,20€/kk.

Normaalihinta 608€/kk.


12 käyntikertaa kuukaudessa 2 tuntia kerrallaan (= 24h/kk).

Hinta kotitalousvähennyksellä 364,80€/kk.

Normaalihinta 912€/kk.

Arvomme

Tutut avustajat
joka kerta

Avun tarvitsijan kannalta on oleellista että hoitaja ei vaihdu joka kerralla, jolloin saa aina jännittää, minkälainen henkilö tällä kertaa saapuu.

Ammattilainen henkilökunta

Henkilökunnallamme on vahva osaaminen työstä erityistä tukea tarvitsevien parissa Päijät-Hämeen alueella erilaisista tehtävistä.

Toimintakykyä ylläpitävää ja osallistavaa toimintaa

Toimintamme perustuu osallistavaan ja avun tarvitsijan toimintakykyä ylläpitävään yhdessä tekemiseen, avun tarvitsijan kyvyn ja halun mukaan.

Asiakkaitamme

Olemme erikoistuneet erityistä tukea tarvitsevien hoivaan, josta henkilökunnallamme on vuosien kokemus,
mutta tarjoamme palveluitamme myös vanhuksille sekä lapsiperheille.

  • Vanhukset

  • Lapset

  • Erityislapset

  • Nepsyt

  • Aikuiset

  • Väliaikaisesti apua tarvitsevat

  • Vammautuneet

  • Kehitysvammaiset

  • Autismin kirjo

  • Erityisdiagnoosit

  • Lapsiperheet

  • Omaiset

Hinnastomme

Perushintamme arkisin klo 6-21 on 38€/h.

Palvelualueemme

Tällä hetkellä toimimme Päijät-Hämeessä seuraavilla alueilla

Nastola – Lahti – Hollola